torstai 5. huhtikuuta 2012

Road Trip

Kirjotellaahan taas vahan kuulumisia. Viime viikko oli viiminen koulu viikko ennen hyvin ansaittua 2 viikon syyslomaa (kun olihan siella koulussa jo 6 viikkoa istuttu luoennoilla). Viikko ei pitany sisallaa mitaa erikoisempaa muihin viikkoihin nahden. Rugbya treenailtii ja opiskeltii ja tulihan sita kaytya jo perinteiseksi muodotuneessa torstain tansseissa.

Lauantaina sitte oli lahto pohjoseen kattomaa vahan milta Austraalian muut kaupungit ja maaseutu mahtaa nayttaa. Olihan sit aiemminkin tultu kaytya muissa kaupungeissa mut vaa pelaamassa rugbya. Poikkeuksena Goondiwindin reissu mista voi lukea aikasemmasta postauksesta jos on paassyt unohtumaa/ olet ollut laiska ja jattanyt lukematta.

Eli tarkotus oli lahta klo 12 ajamaa kohti Rainbow Beachia jossa oli tarkotus viettaa ensimmainen yo ja jatkaa sitte seuraavana paivana matkaa. Matka oli sen verran hyvin organisoitu etta meilla ei kaytannossa olu mitaa muuta valmiina kun vaa auto ja omat vaihtovaatteet. Siina ruvettii sitte 12 aikoihin metsastamaa telttaa, ruokaa ja juotavaa, joten paastiin lahtemaan matkaa vahan klo 15 jalkeen. Rainbow Beach oli kylla hieno paikka. Yovyttiin teltassa n. 20 m paassa meresta.

Inskip Point Rainbow Beach
Inskip Point Rainbow Beach
Rainbow Beach
Su aamulla sitte syotiin aamupalaa ja purettiin leiri. Ennen kun matka jatkui kohti Bundabergia vietettiin muutama tunti kierrellessa lahialuetta. Bundabergissa sitte seurueeseen liittyi toinen auto jossa oli 2 korealaista, malesialainen, taiwanilainen ja yks saksalainen. Meijan autossa siis oli mun lisaksi saksalainen ja austraalialainen. Meijan piti tavata muut jo edellisena paivana Rainbow Beachilla mutta kun saavuttii perille nii huomattii etta kenellakaa meista ei oo ollenkaa kuuluvuutta puhelimissa, joten jai sitten muitten tapaaminen seuraavaan paivaan.

Tauolla Rainbow Beachin ja Bundabergin valissa
Bundabergissa oli sitte seuraava ongelma. Huomattiin kun saavuttiin kaupunkiin etta siella ei oo mitkaa ruokakaupat auki sunnuntaisin. No siina sitte loydettii pieni leipomo mista saatii syotavaa. Muuta ohjelmaa ei oikeestaa ollu paivalle mutta sitte illalla mentiin kattoomaan kun kilpikunnot kuoriutuu ja lyllertaa ensimmaista kertaa meree. Jouduttii oottamaan 3 tuntia ennen kun kilpikonnat viitti tulla ulos pesastaa. Oli kylla ihan mielenkiintonen kokemus. Harmi vaa etta valokuvia ei saanu ottaa kun vaa silloin kun ranger piti kadessaan kilpikonnaa. Oltii sitte leirinta-alueella n klo 12 illalla ja mentii siita sitte oikeestaa heeti nnukkumaa.

Maanantaina lahettiin kohti Agnes Watersia/ Town of 1770. Ovat vahan kun Kouvola ja Kuusankoski. Oikeestaa ovat yks kaupunki. Paivalla sitte vaa maattiin rannalla ja otettiin rennosti. Illalla sitte grillattiin porukalla ja pidettiin pienimuotoiset bileet. Aloteltiin siina kuuden aikoihin ja ensimmaiset rupes pilkkimaa n. klo 10 aikoihin. Muutama sinnitteli jopa 11 asti ja ite luovutin 12 aikoihin koska kaikki muut paitsi mina ja aussi oli menny nukkumaa. Ja rupes tulemaa kylma kun en muistanu ottaa pitkahihasta mukaan. Eli ei mitkaan hurjimmat bileet mutta hauskaa oli.

Tiistaina sitte sanottiin haikeat jaahyvaiset toisen auton porukalle joka jatkoi matkaa viela pohjosemmaksi. Me jaatiin viela paivaksi samoille jalansijoille. 8.30 meilla lahti laiva kohti Lady Musgrave Islandia.Meno matkalla kylla huomasi etta edellisena iltana oli tultu juotua vahan enemman kun vaan mutama olut. Paiva oli kylla ihan loistava sen jalkee kun paastiin perille. Aurinko paisto lahes pilvettomalta taivaalta ja koko paiva meni snorklatessa ja chillatessa auringonpaisteessa. Satamanna oltiin noin viidn aikoihin illalla ja siita sitte kohti leiria. Illalla sitte vaa grillattiin kaikki ruoka mita meilla oli jaljella ja otettiin muutamat drinkit ja mentii nukkumaa.

Suuret grillijuhlat
Suuret grillijuhlat part 2
Keskiviikkona alotettiin sitte matka kohti kotia ja ajoin ensimmaista kertaa autoa vasemmalla puolella tieta. Oli kylla yllattavan helppoa, kunhan alku jarkytyksesta selvis. Siis olinhan ajanu jo Namibiassa olessa mutta siella ajoin vaa n 500m matkan huoltoasemalle ja takasin. Nyt ajoin n. puolet kotimatkasta joka oli n 500km. Pitkan viikonlopun aikana mittariin kertyi kilometreja n 1000-1200. Matka oli onnistunut mutta jo lauantaina huomattiin etta oltiin otettu kyytiin 24 vuotias saksalainen joka kayttaytyy kun pikkulapsi jos ei asiat mene niikuin han haluaa. Ja eihan sita tietenkaa ilman draamaa selvitty, mutta en rupea enempaa tassa avautumaan, jos jotain kiinnostaa nii voin kertoa skypessa tai vastaavassa tarkemmin.


Lady Musgrave Island


Koralliriuttaa Great Barrier Reef





Lady Musgrave Island

Lady Musgrave Island
Nyt viettelen pitkaperjantaita joka tuntuu kylla todella pitkalta. Taalla kaikki paikat on suljettu ja ei oo es rantakeli. Sunnuntaina sitte Suomen sankarit saapuvat Austraaliaan, toivotavasti keli olisi hyva niin pojat vihtyisivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti