sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

arkea

Viikonlopun sotaratsu
Kirjotellaahan taas vahan lisaa kuullumisia taalta maapallon toiselta puolelta. Viime viikonloppuna olin Moreton Islandilla. Se on saari Brisbanen lahella ja on kokonaa hiekasta.Kyl siella kasvo puita ja ja kasveja, mut se on kokonaa hiekasta ei kivia tai kalliota (http://en.wikipedia.org/wiki/Moreton_Island)  Lauantai aamulla oli sit aikanen heratys kun piti olla yliopistolla 6.30, mut ainut bussi mika meni yliopistolle lahti 05.15. Jouduin sit oottamaa vahan vajaan tunnin koululla. Ensin oli ohjelmassa snorklausta jonka jalkee sitte syotii lounas ja sen jalkee mentii sandboardingii. Eli siis laskettii vanerin palasilla hiekkadyynilla. Sitte olikin ohjelmassa illallinen ja vapaata hengailua ja alkoholin nauttimista. Siina meni sitte aamu 2-3 asti ja alku yon nukuin rannalla tahtitaivaan alla, mut sitte siirryin telttaaa kun rupes hyttysten inina arsyttamaa.

Sunnuntaina sitte keirreltii ympari saarta ja nahtii erilaisia paikkoja. Oli aika vasynytta porukkaa ja illalla kun paasin kotii ni nukahin melkein heti ja nukuin sellaset vajaat 12 tuntii putkee.
Viikko oli sitten rauhallinen opiskelua ja treeneissa kayntia. Tulihan sita rannallakin kaytya. Ja ensimmaista kertaa ravintolassa syotya.

Perjantaina sit lahettii 11 aikoihin kohti Goondiwondia pelaamaa rugbya. Meijan joukkueen ja piaikallisen joukkueen erinne on pelata joka vuos harjotuspeli. Matkahan oli varsin lyhyt ja bussissa tuli istuttua sellaset 6 tuntia ennen kun paastii perille. Eli siis kaytannossa ihan naapuri kylassa oltiin. Pelissa ei sitte niin kovin hyvin kaynykkaa. Turpaa tuli 29-12, enka saanu peli aikaa ollenkaa, joskos sita sitte ens viikonloppuna sais, niin valmentaja ainakin lupas et peli aikaa ois tiedossa. Siina sit pelin jalkee mentii hotellille ja syotii illallinen ja nautittii muutama olut paikallisessa baarissa.


Lauantaina oli sitta aamulla aikanen heratys kello 8 aikoihin ja kello 10 aikaa sitte otettii ensimmainen olut ja juomista jatkettii myohaan yohon nukkumassa olin noin kello 02.00. Koko ajan oli joku juomapeli menossa ja sit parhaimmillaa oli kolme eri pelia menossa. Paivan aikana katottiin rugbya televisiosta ja kaytii kattomassa paikallisen joukkueen pelia paikanpaalla. Toisin peli oli rugby leagueta kun ite pelaan unionia. Wikipediasta loytaa hyvin tietoa jos jotain kiinnostaa mika ero lajeilla on.




Tan paivan bussimatka oli kylla aika kammottava ainakin etukatee mietittyna, mutta hyvin se meni kun tuli nukkuttua koko matka. Aamulla lahettii noin kello 9.00 ja kotona olin vahan puol 4 jalkee. Muuten paiva on sitte menny nukkuessa ja levatessa, en oo oikeestaa mitaa saanu aikaseks ja kohta pitais menna nukkumaa. Kirjotteken ens viikolla lisaa kuulumisia kunhan jotain mielenkiintosta tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti